keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Oulu Tango Festival 2014

Tanssikoulu Tango kutsuu kaikki tangon ystävät  osallistumaan Oulu Tango Festival 2014
iltatapahtumiin ja tanssikursseille 3.1.- 6.1.2014.  Tanssikursseja järjestetään sekä suomalaisessa että argentiinalaisessa tangossa. Upea Tango Festival Party illallisineen loppiaisaattona 5.1. Vanhalla Paloasemalla on kuin pienoismatka Buenos Airesiin. Katsokaa tarkempi ohjelma netistä:
www.oulutangofestival.com

Tanssikoulu Tangon kevään aikataulu on vielä kesken, joten seuratkaa tiedotusta.

Toivotamme kaikille oikein hyvää Joulun aikaa!


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tangon tunnelmaa palvelukotiin

Tangon tunnelmaa veimme palvelukotiin syyskuussa. Nämä hetket ovat olleet varmasti niitä antoisimpia, mitä syksyn aikana olemme kokeneet.

Tangokursseja ja festivaalin odotusta

Argentiinalaisen tangon peruskurssi 2 alkoi eilen tiistaina 12.11. mukavasti. Sali oli täynnä. Mukaan mahtuu kuitenkin hyvin  vielä torstain 14.11. ja ensi tiistain 19.11. tunneille. Huom! Aloitamme vasta noin klo 20.05 tai 20.10 ja jatkamme lopusta. Tämä siksi että nuokkarilla on nyt paljon nuoria ja eteiseen tulee ahdasta jos menemme ennen klo 20.

Marraskuun argentiinalaisen tangon leiri alkaa perjantaina 15.11. ja ensimmäinen tunti on Kuusiluodon koululla klo 18.30 -20 ja se on perusteita ja sinne ovat tervetulleita mukaan uudet aloittelijatkin. Lauantaina ja sunnuntain tunnit ovat Kaijonharjun salissa.

Oulu Tango Festival 2014 lähestyy! Ilmoittautumisia tangokursseille (suomalainen tango ja 3 eri tasokurssia argentiinalaista tangoa) otetaan vastaan osoitteessa info(at)oulutangofestival.com
Marraskuun aikana ilmoittautuneet saavat early bird- alennuksen.

Tangoillallisen 5.1. illalliskortit ja muiden tapahtumien liput olisi nyt hyvä jo varata ettei jää viime tippaan.

Katsokaa netistä tarkemmin
www.oulutangofestival.com